Puu- tai parkettilattia on kaunis ja kestävä valinta

Europarketti Oy on parkettilattioihin ja muihin puulattioihin erikoistunut lattianpäällystysliike. Parkettilattia ja muut puulattiat ovat kauniita ja kestäviä ratkaisuja niin yritysten tiloihin, julkisiin tiloihin kuin yksityiskoteihin. Lattianpäällystystöitä teemme lähinnä Helsingissä, mutta olemme työskennelleet lattiaurakoiden parissa myös ulkomailla. Olemme toteuttaneet muun muassa korkeasta laatuvaatimuksistaan tunnetussa Saksassa lattianpäällystöitä. Suurin osa asiakkaistamme on yrityksiä ja julkishallinnon toimijoita, mutta palvelemme myös mahdollisuuksien mukaan yksityisiä kotitalouksia.

Korkealaatuiset puulattiat

Olemme tunnettuja korkeasta työmme laadusta. Myös pitkäaikaiset yhteistyökumppanimme luottavat tasaisen korkeaan laatuumme ja kunnioitamme tätä luottamusta toteuttamalla työmme aina hyvin. Olemme toimineet jo vuodesta 1991 asti ja kokemuksemme näkyy viimeistellyssä työn jäljessä. Toteutamme parkettilattian asennuksen, hionnan ja pintakäsittelyn.   

Aito parkettilattia on ajaton

Parkettilattia soveltuu moneen tilaan. Kotiin, julkisiin tiloihin ja yritystiloihin. Aito parkettilattia on ajaton ja sopii yhteen monenlaiseen ja vaihtuvaan sisustustyyliin. Lämminhenkisellä parketilla luot tunnelmallisen tilan ja viihtyisän ilmapiirin.

Vahva osaaminen myös muissa puulattioissa

Parkettilattioiden lisäksi hallitsemme myös muut puulattiat. Esimerkiksi tammi-, pyökki-, koivu- ja pähkinäparketit ovat myös ainutlaatuisia ja kestäviä vaihtoehtoja kotiin tai muuhun tilaan. Elävänä materiaalina puu reagoi vuodenaikojen ja olosuhteiden vaihteluun, minkä johdosta lattianpäällystys on hyvä teettää ammattilaisilla. Ammattilaisen asentama puulattia ei aiheuta ikäviä yllätyksiä, saumat eivät kohoile tai lattia ei rakoile, jos olosuhteissa on noudatettu pääsäännöllisesti suositeltuja ilmankosteuspitoisuuksia ja muita ohjeita.